Talkootyö verovapaata vai ei?

01.05.2021

Talkootyö ja verotus

Yksi yhdistysten yleinen varainhankinnan muoto on talkootyö. Talkootyöstä voi olla kyse esimerkiksi silloin, kun yhdistyksen jäsenet ja vapaaehtoiset tekevät ulkopuoliselle taholle töitä korvausta vastaan. Tosin Verohallinnon talkootyön käsitteessä viitataan toisen lukuun korvauksetta tehtävään työhön, mutta tietyin edellityksen myös vastikeellista työtä voidaan pitää talkootyönä.

Tyypilliset talkootyöt ovat esimerkiksi pienimuotoiset rakennustyöt ja yksi talkootyön perusominaisuus on jonkun tietyn työvaiheen suorittaminen.

Verotuksessa talkootyö määritellään aina tapauskohtaisesti. Verohallinon ohjeistuksen mukaan talkootyö voidaan jakaa veroseuraamuksien mukaisesti kolmeen ryhmään:

  1. talkootyö, josta ei koidu veroseuraamuksia
  2. talkootyö, josta saatu palkkio on palkkion saaneen yleishyödyllisen yhteisön veronalaista elinkeinotuloa
  3. työ, josta saatu palkkio on työn tekijän veronalaista tuloa.

Verovapaan talkootyön tulisi lähtökohtaisesti olla pienimuotoista, se ei saa edellyttää erityistä ammattitaitoa vaan kaikkien talkoolaisten on pystyttävä tekemään samaa työtä ja talkootyö ei saa kilpailla markkinoilla yritysten kanssa.

Lisäksi välillinen työ eli yhdistyksen nimissä ulkopuoliselle toimeksiantajalle tehty vastikkeellinen työ voi olla verotonta vain silloin, kun yhdistys on rekisteröity sekä määritelty tuloverolain 22 §:n mukaan yleishyödylliseksi yhteisöksi. Saadut varat tulisi lisäksi käyttää yleishyödyllisten päämäärien tukemiseen.

Milloin talkootyö on yhdistyksen elinkeinotuloa?

Yleensä ottaen toiminta on aina yhdistyksen elinkeinotuloa silloin, kun sitä harjoitetaan kilpailuolosuhteissa.

Verohallinnon määrittelemiä elinkeinotoiminnan yleisiä tunnusmerkkejä ovat voiton tavoittelu, itsenäisyys, palkatun henkilökunnan käyttö, suunnitelmallisuus, jatkuvuus, taloudellisen riskin olemassaolo, ulospäin suuntautuneisuus sekä kilpailu yleisillä markkinoilla.

Verottaja arvioi lisäksi toiminnan laajuutta sekä toiminnan liikevaihdon suuruutta. Lisäksi liikevaihdoltaan suuri elinkeinotoiminta saattaa johtaa arvonlisäverovelvollisuuteen.

Ulkopuolisen lukuun tehtävä vastikeellinen työ arvioidaan verotuksessa tapauskohtaisesti.

Yhdistyksen hyväksi tehty vastikkeeton työ

Yhdistys voi verovapaasti teettää jäsenillään työtä yhdistyksen hyväksi josta ei makseta korvauksia. Verohallinnon ohjeistuksen mukaan tällainen työ voi olla esimerkiksi urheiluseuran oman urheilukentän kunnostustyö tai esimerkiksi lipunmyynti yhdistyksen järjesteämässä tilaisuudessa.

Ulkopuolisen lukuun tehtävä vastikkeellinen työ

Mikäli yhdistys tekee vastikeellista työtä ulkopuolisen toimeksiantajan lukuun, ratkaistaan korvauksen verokohtelu tapauskohtaisesti. Tällainen vastikeellinen työ voi olla verovapaata talkootyötä mutta se voidaan katsoa myös työntekijän veronalaiseksi palkkatyöksi, josta saatu korvaus lahjoitetaan yhdistykselle.

Työsopimuslain mukaan on kyse työsuhteesta silloin, kun työntekijä henkilökohtaisesti sitoutuu tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan riippumatta siitä, tehdäänkö työ työntekijän valitsemassa paikassa tai hänen omilla välineillään. (työsopimuslaki 26.1.2001/55, TSL. 1 luku 1 §).

Ennakkoperintälaki määrittelee palkaksi mm. työ- ja virkasuhteessa saadut palkat, palkkiot, etuudet ja korvaukset. Mikäli ennakkoperintälain 13 §:n mukaiset palkan tunnusmerkit täyttyvät, tehty työ ei voi olla verotonta talkootyötä.

Verohallinnon ohjeiden mukaan talkootyöstä saatavaa korvausta pidetään palkkatyönä erityisesti silloin kun:

  • työn tekee nimetty tai muutoin tehtävään ammattitaidon tai pätevyyden perusteella valikoitu henkilö;
  • korvaus perustuu käytettyyn työaikaan;
  • työ ei liity toimeksi saaneen yhdistyksen omaan toimintaan;
  • työ on pitkäkestoista.

Verovapaa talkootyö

Mikäli tehty työ täyttää talkootyön tunnusmerkit voidaan työtä pitää yhdistyksen verottomana tulona. Jos työtä ei pidetä talkootyönä, selvitetään, verotetaanko saatu tulo yhdistyksen elinkeinotoiminnan tulona vai onko kyseessä työntekijälle maksettu veronalainen tulo. Tällaiseen työn tekijälle maksettavaan palkkioon viittaa esimerkiksi ammattitaitovaatimus, jolloin muut yhdistyksen jäsenet eivät voisi tehdä samaa työtä.

Verohallinnon ohjeiden mukaan verottoman talkootyön luonteeseen kuuluu

  • Työn teettäjän johdon ja valvonnan puuttuminen;
  • palkkion ohjautuminen yhdistyksen sääntöjen mukaiseen toimintaan
  • työn urakka- ja kertaluonteisuus tai että työtä tehdään yhdistyksen omalla perus- tai sitä tukevalla toimialueella.